Ihanaa, että juuri sinä LÖYSIT TÄNNE

two persons holding hands
two persons holding hands

Polkuni hyvinvoinnin asiantuntijana on pitkä ja rönsyilevä. Tein oman tavoitteellisen kilpaurani baletin, jazz- ja showtanssin, ja aikuisiällä afro-karibialaisten ja latinalaisten tanssien parissa, mikä oli yhtenä sytykkeenä hakeutua ammattiin liikkumisen parissa. Nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin, useampia tutkintoja sekä täydennyskoulutuksia sekä sylikaupalla kokemusta vyön alla, kiinnostus kehon ja mielen ihmeisiin ei näytä laantumisen merkkejä, vaan päinvastoin. Koulutuksen ja kokemuksen myötä syventyvä ymmärrys vie minua eteenpäin, ja vuosien varrella näkemäni konkreettinen hyöty osaamiseni jakamisesta on tähän asti elämäni suurimpia merkitystä tuovia asioita.

Nimikkeeni liikuntatieteen maisterina, liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana eivät koskaan ole rajanneet osaamistani pelkkään liikkumiseen. Ihmisyyteen kuuluu psyko-fyysis-sosiaalisuuden lisäksi monia emotionaalisia, henkisiä ja kulttuurisia puolia, joita on mahdotonta erottaa toisistaan. Jokaisen eletty elämä, sekä oma maailmankatsomus vaikuttavat siihen, millaiseksi hyvinvointi muodostuu. Myös ympäristö antaa jokaiselle erilaiset eväät lähestyä kehosuhdetta ja hyvinvointia. Tämän moniulotteisuuden tiedostaminen on läpileikkaava ominaisuus kaikessa ohjauksessani. Minulta et tule saamaan massatuotettuja treeniohjelmia, ruokavaliota tai pikaratkaisuja, vaan lähestyn jokaista yhteistyön hetkeä, niin kertaluonteista kuin pidempääkin prosessia, yksilöllisesti. Myös ryhmien ohjauksessa opastan jokaista lempeästi omalla polullaan.

Vaikka yksilöllisyys ja syvä itsetuntemus ovat kaiken taustalla, kaikki antamani ohjaus perustuu vahvasti tieteelliseen näyttöön. Akateemisesti olen ennen kaikkea pedagogi, joten ymmärrän syvällisesti ihmisen käyttäytymistä, oppimista ja motivaatiota. Lisäksi minulla on laaja ymmärrys erilaisten harjoitusvasteiden fysiologiasta, mikä takaa oikeat valinnat niin suorituskyvyn kehittämisessä, kuin palautumisen ja levon tasapainossakin. Tunnen hyvin myös muun muassa yleisimpiä työikäisten terveyshaasteita, painon, liikkumisen ja syömisen biopsykososiaalisia yhteyksiä, stressin mekanismeja sekä neuromoninaisuutta. Voit lukea lisää mielenkiintoni kohteista blogistani.

Tarjotakseen mahdollisimman kokonaisvaltaista opastusta, hyvinvoinnin ammattilaiselta vaaditaan rautaista ymmärrystä terveydestä, kuormitusfysiologiasta, biologiasta, ravitsemuksesta, psykologiasta, yhteiskunnasta, sosiologiasta ja ihmisyydestä ylipäätään. En väitä olevani kaikkien näiden alojen asiantuntija, mutta tunnistan oman osaamiseni rajat ja kun sellainen tulee vastaan, ohjaan mielelläni sinut eteenpäin jollekin osaavalle henkilölle laajassa ammattilaisverkostossani.

Autan sinua omalla tielläsi, oli se sitten lyhyt tai pidempi yhteinen matka. Haluan jokaisessa kohtaamisessa luoda turvallisen ja hyväksyvän tilan, jossa on mahdollista kohdata itsensä kiireettä siinä hetkessä, juuri sellaisena kuin on. Yhteistyöhön kanssani ovat tervetulleita kaikki, yhteiskunnallisesta asemasta, terveydentilasta, ulkonäöstä, kulttuurista, uskonnosta, tai muusta taustasta riippumatta. Kunnioitan ja kuuntelen sinua aina omana itsenäsi, ja sitoudun toimimaan arvostavasti ja sensitiivisesti. Yritän pitää palveluni mahdollisimman saavutettavina. Jos hinnastoni on liian korkea taloudellisessa tilanteessasi, voit silti ottaa yhteyttä ja etsin mielelläni kanssasi ratkaisuja.

Tällä hetkellä teen ohjaus- ja opetustyötä sivutoimisesti päivätyöni ohella. Olen kuitenkin avoin yhteistyöehdotuksille ja palvelujen kehittämiselle. Kuulostaako, että voisin olla apunasi jossain? Jätä viesti niin otan yhteyttä.

Kilpaurheilusta lempeään keho-mieliyhteyteen

Tietoon perustuvat valinnat

Vierelläsi matkallasi

Tällä sivulla kerron tarkemmin taustastani, osaamisestani ja koulutuksestani.

white leaves
white leaves

Kokemus ja koulutus

Tässä on joitain nostoja osaamiseni kannalta keskeisistä oppimisen ja oivaltamisen hetkistä työssä ja opinnoissa. Tavoitteeni on olla ikuisesti oppija!

Liikuntatieteiden kandidaatti ja maisteri Jyväskylän yliopisto
Academic Personal Trainer ® Jyväskylän yliopisto & T4You
Liikunnanohjauksen perusopinnot Lapin urheiluopisto
Joogaopettaja (RYT200) Akasha Yoga Academy
Sukupuolen moninaisuuden kohtaaminen opetustyössä Osuuskunta opetus ja ohjaus
Pääaine liikuntapedagogiikka, sivuaineet terveyskasvatus, kasvatustiede, tanssipedagogiikka
Hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmäkoulutus Jyväskylän kesäyliopisto

Live as if you were to die tomorrow. Learn as if you were to live forever.

Mahatma Gandhi

Liikunnan ja terveystiedon opettaja 2020-2025
Projektikoordinaattori, liikunnan edistäminen
Helsingin kaupunki 2020-2021, Vantaan kaupunki 2021-2024, Sodankylän kunta 2024-2025
Helsingin kaupunki 2023-2024, Sodankylän kunta 2025→
Tanssinopettaja, joogaopettaja ja liikunnanohjaaja 2013→
mm. SalsaStudio Jyväskylä, Jyväskylän korkeakoululiikunta, Elixia Finland Oy, Lapin urheiluopisto, Revontuliopisto ja oman yrityksen palvelut
Syvennä nepsy-osaamistasi opetus- ja ohjaustyössä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto